Feb 3, 2008

Tangled Yoke Cardigan

Pitkä blogihiljaisuus takana, mutta neulerintamalla on kyllä ollu tapahtumia.
Italiasta ostetut langat vaativat heti puikoille pääsyä ja joulun jälkeen niiden toive toteutui. Vyötteen mukaan lanka oli täysin vastaavaa tiheydeltään Rowan Felted Tweedin kanssa, joten päätin toteuttaa kauan ihailemani Tangled Yoke Cardiganin.
Käsialani on kuitenkin sen verran löysää, etten saanut sitä täsmäämään täysin, joten jouduin käyttämään ohuempia puikkoja ja tekemään pienimmän koon, vaikka normaalisti en kokoon 34 mahdukaan.
Villapaita eteni mukavasti aina palmikkoon asti, mutta sitten tuli ongelmia. Tein ja purin ja tein ja purin ja ihmettelin, kun palmikot eivät näytä lainkaan siltä miltä pitäisi. Takki lähti jäähyllekin vähäksi aikaa, ennen kuin tajusin, että teen kaaviota väärin. Luin kaaviota koko ajan vasemmalta oikealle, vaikka tietysti piti lukea edestakaisin :) Kun tämän tajusin, syntyi palmikko kuin itsestään yhtenä iltana.
Päättelyitäkään ei ollut paljon, joten takin viimeistelyyn ei paljon aikaa tuhraantunut.
Ja voi että, se on juuri niin ihana kuin miltä näyttää. Ja lanka on ihanan lämmintä ja kutittamatonta (vaikka onkin 100% villaa ja minä olen todella herkkä kutiamiselle).
Tässä se siis on:

Even if there has been a long blogging silence there has been lot going on in the knitting area. Yarns I bought from Italy demanded on getting to needles and after X-mas they got what they wanted. According to the band, the density of the yarn was the same as for Rowan Felted Tweed so I desided to knit the wonderful Tangled Yoke Cardigan.
With my handiwork though the gauge didn't match at all, so I had to use smaller needles and make the smallest size in order to get fitting cardigan.
The cardigan came on pretty nicely until the cable. I just couldn't get it right no matter what. I even put it on aside for a while. Then one day it hit me; I had done the cable chart from left to right all the time, and I sould have done back and forth :) After realizing that I finished the cable in one day.
There wasn't too much finishing to do, so it didn't take too much time finish it. And I love it. The yarn is warm and it doesn't even tickle at all, even if it is 100% wool.
And here it is:















Pattern: Tangled Yoke Cardigan by Eunny Jang, Interweave Knits Fall 2007
Yarn: Grignasco Merinofine ~340g
Needles: 3,5mm (and 3mm, 2,5mm)
Other: 9 buttons

Ihanan nerokkaat palmikon kierrot, täydellinen istuvuus

Wonderfully genious cables and perfect fit












































sekä super söpöt "litistetyt" napit

and super cute "squeezed" buttons


















Aurinko houkutteli pihalle ulkoiluttamaan TYC:tä. Tässä vähän fiilistelykuvia:

The sun invited me to take TYC outside. Here some more pics:
































Ulkoilemaan pääsi myös toinen Italian tuliaislangoista tehty hyödyke.

Another thing made of the Italian yarns got out too.



























Pattern: Jatan palmikkopipa
Yarn: Maratona by Zegna Baruffa ~90g
Needles: 4mm in the ribbing, 6mm in the cables.

Ja vielä yksi joululahja, jonka olin unohtanut kuvata. Blogimies kuuntelee hyvin toiveita ja nyt mullakin on oma lankavaaka.

And I still have one more X-mas present unphotographed. Blog-man is really good at listening wishes and now I have my own scale.


















Tällä hetkellä puikoilla ja koukulla on paljon kaikkee tuloillaan. Tässä pieni vilaus mitä tuleman pitää, jos vaan intoa riittää.

I have lots going on at the moment. Here is a sneak peak of what's coming.